Kaksi vankia

Sattuivatpa kerran herra Balabanin ystävät istumaan iltaa yhdessä, jolloin yksi heistä sanoi: "Mehän olemme kaikki vain köyhiä surkimuksia. Meidän pitäisi perustaa yhdistys auttaaksemme toinen toistamme."

"Älkää tulko puhumaan minulle yhdistyksistä", toinen heistä sanoi. "Kun jokainen pitää huolen siitä, että hänellä itsellään menee hyvin, silloin kaikilla menee hyvin."

Hetkisen ystävykset kinastelivat siitä, pitikö paikkansa, mitä jälkimmäinen sanoi. Sitten he kysyivät herra Balabanin mielipidettä.

"Luulenpa, että se joskus on totta. Jos kaksi yhtä vahvaa miestä menee pähkinälehtoon keräämään pähkinöitä, silloin on ehkä parempi, että molemmat keräävät vain itselleen. Sillä jos kumpikin keräisi vain toiselle, silloin he ehkä ajattelisivat: 'Hmh, miksi näkisin vaivaa ja kiusaisin itseäni. Vaikka rasittaisin itseäni kuinka, saan kuitenkin vain ne pähkinät, jotka kaverini on kerännyt.' Ja niin kumpikin näkisi vähemmän vaivaa kuin siinä tapauksessa, että molemmat keräisivät itseään varten ja kumpikin saisi vähemmän pähkinöitä. Kuitenkin ihmisten kohtalot ovat usein niin kietoutuneita toisiinsa, että omaa etuaan tavoitellessaan aiheuttaakin samalla isomman vahingon toisille."

"Kuinka se sitten on mahdollista?" ystävät kysyivät.

Silloin herra Balaban antoi heidän ratkaistavakseen seuraavan arvoituksen:

"Samarkandissa otettiin kerran kiinni kaksi varasta, jotka olivat varastaneet hanhen. Timur Lenk antoi teljetä heidät kahteen erilliseen selliin niin, etteivät he mitenkään voineet keskustella keskenään. Sitten hän meni toisen vangin luo ja sanoi: 'Kuule, te kaksi varastitte hanhen. Siitä hyvästä saatte rangaistukseksi 20 kepiniskua. Se ei ole miellyttävä kokemus, mutta siitä selviää hengissä. Nyt kuitenkin on niin, että tiedän varmasti teidän varastaneen, ei pelkästään tuon hanhen, vaan myös kaksi kultaista pikaria minun palatsistani. Siitä rikoksesta voisin antaa hirttää teidät. Mutta hirttämisestä olisi minulle se haitta, etten näkisi kultaisia pikareitani enää koskaan. Voisin kiduttaa teitä saadakseni teiltä tunnustuksen, mutta olen suunnitellut jotain muuta. Kuuntele tarkkaan: Jos tunnustat varastaneesi pikarit ja kerrot, minne kätkitte ne, annan hirttää vain kaverisi ja päästän sinut vapaaksi. Kaverillesi tarjoan tämän saman mahdollisuuden. Jos hän tunnustaa, mutta sinä et, siinä tapauksessa päästän hänet vapaaksi ja sinut hirtetään. Tietysti voi käydä niinkin, että te molemmat tunnustatte. Silloin en tietenkään voi päästä kumpaakaan teistä vapaaksi, mutta siinä tapauksessa antaisin armon käydä oikeudesta ja antaisin vain katkaista teiltä molemmilta oikean käden."

'Entäpä jos kumpikaan meistä ei tunnusta?" vanki - joka muuten todellakin oli kaverinsa kanssa varastanut myös pikarit - kysyi.

'No', Timur sanoi, 'silloin rangaistuksenne olisi 20 kepiniskua ja teitä syytettäisiin vain hanhen varastamisesta.'

"Mitä vankien teidän mielestänne pitäisi tehdä?" herra Balaban kysyi ystäviltään.

"Hehän eivät voi keskustella keskenään?"

"Eivät", herra Balaban sanoi, "Timur huolehti siitä, etteivät he millään keinolla pääse keskustelemaan toistensa kanssa."

"Vangin pitäisi pitää suunsa kiinni ja luottaa siihen, ettei hänen kaverinsakaan sano mitään", yksi ystävistä sanoi.

"Miten hän voi luottaa siihen", toinen sanoi. "On aivan varmaa, että hänen kaverinsa tunnustaa."

"Miten niin?"

"Koska kaverille itselleen on joka tapauksessa parempi tunnustaa. Olehan tarkkana, nimitetäänpä näitä kahta Ahmediksi ja Bylentiksi, siis: jos Ahdmed tunnustaa, Bylentille on parempi, että hänkin tunnustaa, sillä muussa tapauksessa hänet hirtetään. Jos Ahmed ei tunnusta, siinäkin tapauksessa Bylentille on parempi, että hän tunnustaa, sillä silloinhan hän pääsee vapaaksi. Siis Ahmed tietää Bylentin tunnustavan. Siispa myös Ahmed tunnustaa, koska muuten hänet hirtetään. Jos kävisi kuitenkin niin, ettei Bylent tunnustaisi, olisi tilanne vieläkin parempi Ahmedin kannalta, sillä hänet vapautettaisiin."

"Kyllä, mutta lopputuloksena olisi, että molemmilta katkaistaisiin käsi. Ja muutenhan he selviäisivät 20 kepiniskulla."

Näin he väittelivät tuntikausia, mutta eivät päässeet mihinkään muuhun lopputulokseen.

"Ja juuri tätä tarkoitin", herra Balaban sanoi. "Tavoitellessaan omaa etuaan he aiheuttavat kummallekin isomman vahingon."

"No, mitä heidän sitten sinun mielestäsi pitäisi tehdä?"

"Heidän pitäisi kommunikoida keskenään ja luvata toisilleen, että kumpikin vaikenee", herra Balaban sanoi.

"Mutta sinähän sanoit, etteivät he voi puhua keskenään!"

"Heidän pitäisikin lahjoa joku vartijoista, jotta hän kuljettaisi kirjeitä tai viestejä edestakaisin. Minun puolestani heidän pitäisi sitoa vaikka hiirelle lappunen häntään tai lähettää koulutettu papukaija lentämään sellien välillä. Heidän pitäisi yrittää kaikkensa voidakseen neuvotella keskenään, sillä jos ihmiset eivät pysty neuvottelemaan, silloin tilanne pysyy aina sellaisena, että kaikki tavoittelevat omaa etuaan ja samalla aiheuttavat isompaa vahinkoa kaikille.