Hyvät laskijat |
|
|
Mullah
Nasreddin Hodscha tuli kerran matkoillaan
kylään, joka oli kuuluisa siitä, että sen
asukkaat olivat erityisen hyviä laskemaan.
Nasreddin löysi majapaikan erään maanviljelijän
luota. Seuraavana aamuna Nasreddin totesi,
ettei kylässä ollut kaivoa. Joka aamu jokaisessa
talossa varustettiin yksi tai kaksikin aasia
vesiruukuin ja lähdettiin matkaan kohti jokea,
joka oli tunnin kävelymatkan päässä. Sitten
ruukut täytettiin ja tuotiin takaisin, mikä
kesti toisen tunnin verran. "Eikö olisi parempi,
jos kylässä olisi vettä?" Hodscha kysyi maanviljelijältä,
jonka luona asui. "Oi,
olisihan se paljon parempi", maanviljelijä
vastasi. "Vesi maksaa nyt minulle kaksi työtuntia
aasilla ja lisäksi sen pojan työtunnit, joka
vie aasin hakemaan vettä. Vuodessa se tekee
1460 tuntia, jos aasia ja poikaa pidetään
samanarvoisina. Jos aasi ja poika tekisivät
tämän ajan töitä pellolla, voisin pitää esimerkiksi
yhtä kokonaista kurpitsapeltoa enemmän ja
satoni olisi joka vuosi 457 kurpitsaa isompi." "Huomaanpa,
että olet laskenut kaiken todella tarkkaan",
Hodscha sanoi ihaillen. "Miksi ette siis kaiva
kastelukanavaa, joka toisi veden kylään saakka?" "Ei
se ole niin yksinkertaista", maanviljelijä
sanoi. "Välissä on mäki, joka pitäisi tasoittaa.
Jos laitan pojan ja aasin - sen sijaan että
he noutaisivat vettä - kaivamaan kastelukanavaa,
he tarvitsisivat - 500 vuotta, jos he tekisivät
töitä kaksi tuntia päivittäin. Minä elän ehkä
enää vain 30 vuotta, joten minulle tulee halvemmaksi
antaa heidän noutaa vettä." "Mutta
täytyisikö sinun sitten hankkia kanava yksinäsi?
Teitähän on tässä kylässä monta perhettä,
eikö olekin?" "No,
on toki", maanviljelijä sanoi, "meitä on tarkalleen
ottaen 100 perhettä. Jos jokainen perhe lähettäisi
päivittäin kahdeksi tunniksi työhön aasin
ja pojan, silloin kastelukanava olisi valmis
viidessä vuodessa. Ja jos he tekisivät töitä
kymmenen tuntia päivässä, silloin se tulisi
valmiiksi vuodessa." "Miksi
et sitten puhu naapureidesi kanssa ja ehdota
heille, että kaivaisitte kastelukanavan yhdessä?" "Asia
on niin, että kun minulla on tärkeää puhuttavaa
naapurilleni, niin kutsun hänet talooni, tarjoan
hänelle teetä ja halvaa, puhun hänen kanssaan
säästä ja satonäkymistä, sitten hänen perheestään,
pojista, tyttäristä ja lapsenlapsista. Sitten
annan tarjoilla hänelle ruuan, ruuan jälkeen
taas teetä, sitten hän kysyy minulta tilani
asioista ja perheeni kuulumisia ja sitten
pääsemme pikkuhiljaa itse asiaan. Tämä kestää
yhden kokonaisen päivän. Koska meidän kylässämme
on 100 perhettä, minun täytyisi puhua 99 perheenpään
kanssa. Sinunkin täytyy myöntää, etten voi
viettää 99 päivää peräkkäin käymällä tuollaisia
keskustelua, sillä tilani jäisi silloin hoitamatta.
Voisin korkeintaan kerran viikossa kutsua
naapurin luokseni. Se tarkoittaa, että kun
vuodessa on vain 52 viikkoa, kestäisi lähes
kaksi vuotta, kunnes olisin puhunut kaikkien
naapureideni kanssa. Sikäli kuin naapureitani
tunnen, loppujen lopuksi kaikki myöntäisivät,
että olisi parempi, että kylässä olisi vettä,
sillä kaikki osaavat laskea hyvin; jokainen
heistä lupaisi olla mukana, jos toisetkin
olisivat mukana hankkeessa. Siispä minun täytyisi
kahden vuoden kuluttua alkaa taas alusta naapureideni
kutsuminen ja kertoa heille, että myös toiset
ovat valmiita olemaan mukana." "Hyvä",
Hodscha sanoi, "mutta neljän vuoden kuluttua
olisitte kuitenkin niin pitkällä, että voisitte
aloittaa työt. Ja yksi vuosi lisää ja kastelukanava
olisi jo valmis!" "No,
on tässä vielä yksi muukin mutka matkassa",
maanviljelijä sanoi. "Sinun on myönnettävä,
että siinä vaiheessa, kun kastelukanava on
valmis, sieltä hakevat vettä kaikki riippumatta
siitä, ovatko he ottaneet osaa työntekoon
vai eivät." "Totta",
Hodscha sanoi. "Vaikka haluaisikin, ei kastelukanavaa
voisi vartioida koko matkalta." "Siinäpä
se onkin", maanviljelijä sanoi. "Siis sellainen,
joka ei ole osallistunut työhön, hyötyisi
kastelukanavasta samalla tavalla kuin muutkin,
mutta ei joutuisi osallistumaan kuluihin." "Myönnän,
että näin olisi", Hodscha sanoi. "Siis
jokainen meistä, joka osaa laskea, yrittäisi
luistaa töistä. Yhdellä olisi rampa aasi,
toisella poika kärsisi yskästä, kolmannella
vaimo sairaana, joten aasia ja poikaa tarvittaisiin
lääkäriä noutamaan. Koska me kaikki osaamme
laskea, kaikki yrittäisivät luistaa töistä.
Ja koska jokainen meistä tietää, että muut
yrittäisivät lintsata, ei kukaan lähetä aasiaan
ja poikaansa töihin. Siispä kanavaa ei edes
aleta kaivaa." "Täytyy
myöntää, että perustelusi kuulostavat erittäin
valaisevilta", Hodscha sanoi. Hän pohti hetken
ja huudahti yhtäkkiä: "Mutta tiedän vuoriston
toisella puolella kylän, jolla oli aivan sama
ongelma kuin teilläkin. Heillä sen sijaan
on jo 20 vuotta ollut kastelukanava." "Niin", sanoi maanviljelijä, "mutta he eivät olekaan hyviä laskemaan!" |