Sota Marsissa

Please share if you want to help to promote peace!

Suuri sota Marsissa oli päättynyt. Vaaleanpunaiset gnuffit raahautuivat väsyneinä ja surullisina kotiin. "Ei koskaan enää sotaa!" he huokasivat. He olivat hävinneet sodan.

Myös vaaleanvioletit mofferit raahautuivat väsyneinä ja surullisina kotiin. "Ei koskaan enää sotaa!" he huokasivat. He olivat juuri voittaneet sodan.

Mutta taistelutantereella makasi melkein yhtä paljon kuolleita moffereita kuin kuolleita gnuffejakin ja karmean paljon vihreää verta oli vuodatettu. Gnuffien presidentti ja moffereiden kuningas tapasivat rajajoella ja tekivät keskenään sopimuksen. "Gnuffien ja moffereiden välillä ei tule koskaan enää käydä sotaa", he lupasivat toisilleen. Ja kummassakin maassa pidettiin suuria rauhanjuhlia.

"Lähettäkäämme kenraalimme eläkkeelle!" gnuffit huusivat juhlassaan.

"Erottakaamme marsalkkamme!" mofferit hihkuivat omassa juhlassaan.

"Sotilaiden pitää kasvattaa mansikoita!" gnuffit huusivat.

"Sotilaat voivat nyt ommella housuja!" mofferit hihkuivat.

Kuitenkin gnuffien kenraali sanoi: "Ei se käy niin vain. Jos meillä ei enää ole kenraaleita eikä sotilaita, niin mofferit käyvät taas kimppuumme. Meillä täytyy olla vahva, tarkkaavainen armeija, jotta koskaan enää ei tulisi sotaa!"

Ja moffereiden marsalkka sanoi: "Ei se käy päinsä. Jos gnuffit huomaavat, ettei meillä enää ole armeijaa, he kostavat välittömästi häviämänsä sodan. Siispä tarvitsemme sotilaita ja marsalkan."

"No niin, ehkä se pitää paikkansa", gnuffit mutisivat.

"Siinä missä hän on oikeassa, hän on oikeassa", mofferit murisivat. Ja kaikki menivät kotiin ja tekemään töitään, gnuffit torneihinsa ja mofferit luoliinsa.

Gnuffien kenraali sanoi itsekseen: "En halua taas sotaa, mutta jos en näytä olevani kunnon kenraali, minut lähetetään eläkkeelle." Ja hän sanoi presidentille: "Armeijamme tarvitsee enemmän miekkoja, jotta meidän kimppuumme ei voida hyökätä uudestaan. Olkaa hyvä ja korottakaa veroja, jotta voimme ostaa sepiltä enemmän miekkoja."

Presidentti toimi niin. Ja sepät sanoivat itsekseen: "Emme halua enää sotaa, mutta jos myymme paljon miekkoja, voimme kustantaa lapsemme kalliisiin kouluihin." Ja oppipojat pajoissa sanoivat: "Emme halua enää sotaa, mutta jos sanomme, ettemme halua enää tehdä miekkoja, pomomme heittävät meidät ulos eikä meidän lapsillamme ole enää syötävää."

Moffereiden marsalkka sanoi itsekseen: "Haluan rauhaa, mutta jos en näytä olevani kunnon marsalkka, minut ehkä erotetaan." Ja hän sanoi moffereiden kuninkaalle: "Olen kuullut, että gnuffit ostavat miekkoja armeijalleen. Olkaa hyvä ja korottakaa veroja, jotta voimme ottaa enemmän sotilaita armeijaan." Ja kuningas korotti veroja ja armeijaan otettiin lisää sotilaita. Ja moffereiden maanviljelijät sanoivat itsekseen: "Haluamme rauhaa, mutta jos emme enää myy armeijalle perunoita, emme pysty maksamaan uusia veroja."

Ja räätälit sanoivat: "Haluamme rauhaa. Mutta mitä enemmän on sotilaita, sitä enemmän univormuja voimme myydä." Ja keihääntekijät sanoivat: "Haluamme rauhaa, mutta mitä enemmän on sotilaita, sitä enemmän keihäitä voimme myydä."

Silloin sattui käymään niin, että gnuffien joukossa eräs keksijä keksi myrkyn, aivan kauhean vahvan myrkyn. Se oli kuitenkin gnuffeille täysin vaaraton, vain moffereille kuolettava. "En halua tehdä kenellekään mitään pahaa", sanoi keksijä itsekseen, "mutta jos pidän keksintöni itselläni, en pysty maksamaan laskujani meijerin rouvalle." Ja hän kirjoitti erääseen kirjaan, kuinka myrkkyä valmistetaan.

Kävi myös niin, että moffereiden keskuudessa eräs professori keksi, kuinka voidaan rakentaa pommi, joka tuhoaa kaiken maan päällä, mutta joka ei ole moffereille vaarallinen, koska mofferit asuivat luolissa. "En toivo kenellekään mitään pahaa", professori sanoi itsekseen, "mutta minun täytyy tehdä keksintöni tunnetuksi, muuten ihmiset luulevat, etten ymmärrä tieteestäni mitään." Ja hän kirjoitti yhteen kirjaan, kuinka pommi rakennetaan.

Kun moffereiden marsalkka kuuli siitä, hän sanoi kuninkaalle: "Tämä pommi täytyy todellakin rakentaa, sillä olen kuullut, että gnuffeilla on kauhea myrkky meitä vastaan."

Ja gnuffien kenraali sanoi presidentille: "Tätä myrkkyä täytyy todellakin teettää, sillä olen kuullut, että moffereilla on vaarallinen pommi meitä vastaan."

Ja niin myrkky sekoitettiin ja pommi rakennettiin. Ja gnuffit rakensivat valtavan myrkkyruiskun, jolla myrkky voitiin ruiskuttaa moffereiden päälle, ja mofferit rakensivat valtavan ilmapallon, joka saattoi viedä pommin gnuffien yläpuolelle. Silloin gnuffien presidentti sanoi puheessaan; "Nyt ei voi enää koskaan tulla sotaa, sillä me haluamme rauhaa eivätkä mofferit ikinä enää uskalla käydä kimppuumme, koska meillä on tuo kauhea myrkky." Ja moffereiden kuningas sanoi puheessaan: "Nyt on tiedossa ikuinen rauha, sillä me emme halua sotaa, eivätkä gnuffit ikinä enää uskalla hyökätä kimppuumme, koska meillä on se hirvittävä pommi."

Eräänä päivänä gnuffien sepät sanoivat: "Meillä ei ole enää tarpeeksi rautaa miekkoja ja auroja ja viikatteita ja vaakoja varten, joita voisimme rakentaa. Meidän täytyy matkustaa Rautasaarelle hakemaan rautaa!"

Ja moffereiden sepät sanoivat: "Tarvitsemme lisää rautaa keihäitä ja vaakoja ja auroja ja viikatteita varten. Meidän täytyy hakea rautaa Rautasaarelta!"

Silloin gnuffit lähettivät laivan Rautasaarelle ja mofferitkin lähettivät laivan Rautasaarelle. Kun laivat palasivat takaisin, merimiehet kertoivat kotona, että toisetkin olivat hakeneet rautaa Rautasaarelta.

"Mofferit vievät meiltä raudan!" gnuffien sanomalehdessä kirjoitettiin.

"Gnuffit haluavat kaiken raudan itselleen!" moffereiden sanomalehti kertoi.

Ja niitä sanomalehtiä, jotka uutisoivat, ettei tilanne ollut puoliksikaan niin vakava, ei juuri kukaan lukenut, sillä ihmiset lukevat aina mieluummin mieltä kiihottavista asioista kuin siitä, että kaikki on ihan hyvin. Niinpä gnuffit alkoivat taas pelätä moffereita ja mofferit alkoivat pelätä gnuffeja.

"Meidän täytyy saada Rautasaari itsellemme", sanoivat jotkut gnuffeista, "muuten rauha ei voi olla pysyvä."

"Rautasaaren täytyy kuulua meille", sanoivat jotkut moffereista, "muuten kohta on taas sota!"

"Jos meillä ei ole rautaa auroja varten, ei meillä ole mitään syötävääkään", jotkut gnuffit sanoivat, "eikä silloin kauhea myrkkykään voi pelastaa meitä!"

"Jos meillä ei ole rautaa, kuolemme nälkään", sanoivat jotkut mofferit, "eikä meitä silloin pelasta edes suuri pommi."

Ja gnuffit lähettivät sotalaivat Rautasaarelle ja mofferit lähettivät sotalaivan Rautasaarelle. Ja kun taistelua ei ollut vielä päätetty, gnuffit lähettivät vielä toisen sotalaivan ja mofferit lähettivät myös toisen sotalaivan.

"Emme saa antaa rakentaa enää sotalaivoja!" sanoi gnuffien kenraali ja hyökkäsi joukkoineen moffereiden laivavarustamon kimppuun.

"Meidän täytyy estää laivojen rakentaminen!" sanoi moffereiden marsalkka ja hyökkäsi joukkoineen gnuffien laivavarustamon kimppuun.

"He kävivät kimppuumme!" huusivat gnuffit.

"He hyökkäsivät meitä vastaan!" huusivat mofferit.

"Me halusimme rauhaa", gnuffien kenraali sanoi, "mutta nyt ei auta enää mikään. Meidän täytyy ruiskuttaa myrkky heidän ylleen ennen kuin he laukaisevat pommin meidän suuntamme!"

"Emme me halunneet sotaa!" moffereiden marsalkka sanoi, "mutta nyt on liian myöhäistä. Meidän täytyy laukaista pommi heidän suuntaansa ennen kuin he suihkuttavat myrkyn meidän päällemme!"

Ja myrkkyruisku täytettiin ja suuri ilmapallo laitettiin lentokuntoon.

"Tämä on heidän loppunsa!" gnuffit sanoivat.

"Tämä on heidän loppunsa!" mofferit sanoivat.

"Ja myös meidän loppumme!" gnuffit sanoivat, kun he näkivät ilmapallon nousevan hitaasti ylöspäin.

"Ja myös meidän loppumme!" mofferit sanoivat, kun he näkivät ruiskun ilmestyvän horisonttiin.

"Ehkä minun ei olisikaan pitänyt keksiä myrkkyä!" keksijä sanoi.

"Ehkä minun ei olisikaan pitänyt keksiä pommia!" professori sanoi.

"Ehkä meidän ei olisikaan pitänyt tehdä miekkoja!" sepät sanoivat.

"Ehkä meidän ei olisikaan pitänyt tehdä keihäitä!" keihääntekijät sanoivat.

"Ehkä meidän ei olisikaan pitänyt leikata univormuja!" sanoivat räätälit.

"Ehkä meidän ei olisikaan pitänyt toimittaa perunoita!" maanviljelijät sanoivat.

"Ehkä meidän ei olisikaan pitänyt ruveta sotilaiksi!" sotilaat sanoivat.

"Meidän olisi ehkä sittenkin pitänyt lähettää kenraalimme eläkkeelle!" gnuffit sanoivat.

"Meidän olisi ehkä sittenkin pitänyt erottaa marsalkkamme!" mofferit sanoivat.

Silloin eräs gnuffi sanoi ystävilleen: "Itseämme emme voi enää pelastaa. Mutta mofferit - eivät he olleet sen tyhmempiä tai ilkeämpiä kuin mekään." Ja he kiipesivät myrkkyruiskun päälle ja käänsivät sen suuntaa, juuri hetkeä ennen kuin se laukaisi myrkyn.

Ja pari mofferia sanoi toisilleen: "Nyt kohtaamme loppumme oman typeryytemme tähden. Mutta edes gnuffien pitäisi huomata, että moffereiden joukossa oli muutama kunnon ihminenkin." Ja he tarttuivat köyteen ja kiipesivät ilmapalloon ja antoivat pommin räjähtää jo ennen kuin se oli gnuffien yläpuolella.

"Mofferit pelastivat meidät!" gnuffit sanoivat hämmästyneinä, kun he huomasivat säästyneensä pommilta.

"Gnuffit uhrautuivat meidän vuoksemme!" mofferit kuiskasivat aivan ällistyneinä huomatessaan, ettei myrkky osunutkaan heihin. Ja kaikki antoivat miekkojen ja keihäiden pudota käsistään, istuivat maahan ja huokasivat: "Tässähän kävikin tällä kertaa hyvin." Ja monet alkoivat itkeä helpotuksesta.

Sitten he lähettivät kenraalin ja marsalkan eläkkeelle, samoin kävi myös presidentille ja kuninkaalle, ja he sanoivat: "Tällä kertaa meidän täytyy olla ovelampia!"

Tekijän kommentit