Martin Auer: Kummallinen sota, Tarinoita rauhankasvatukseen

   
 

Sininen poika

Please share if you want to help to promote peace!

Translated by Pirjo Rantanen

Tätä käännöstä ei ole vielä tarkastettu

Uneksija
Sininen poika
Porkkanaplaneetalla
Pelko
Vielä kerran pelko
Hortus-planeetan eriskummalliset ihmiset
Kaksi taistelijaa
Mies miestä vastaan
Sota Marsissa
Orja
Hyvät laskijat
Kummallinen sota
Arobanai
Tähtikäärme
Ruuhka
Kaksi vankia
Oikeudenmukaisuus
Selonteko Yhdistyneiden aurinkokuntien neuvostolle
Pommi
Foreword
Lataa (kaikki tarinat tulostettavaksi sopivassa tiedostossa)
Vieraskirja
Kääntäjästä
Tekijästä
Mail for Martin Auer
Lisenssi
Creative Commons licence agreement

Kaukana tähtien takana on kaikki toisin kuin täällä. Ja vielä kauempana avaruudessa on kaikki vielä enemmän toisin kuin siellä, missä kaikki on toisin kuin täällä.

Mutta jos lentäisi kauas, kauas, todella etäälle, sinne saakka, missä kaikki on toisin kuin kaikkialla muualla, siellä asiat olisivatkin ehkä melkein samalla lailla kuin täällä.

Tuolla kaukaisella seudulla on ehkäpä planeetta, yhtä iso kuin meidän maamme, ja sillä planeetalla asuu ehkä ihmisiä, jotka näyttävät melkein samanlaisilta kuin me, ainoana poikkeuksena on, että he ovat sinisiä ja pystyvät laittamaan korvansa kiinni, jos eivät halua kuulla mitään.

Ja tällä kaukaisella planeetalla syttyi kenties kerran paha sota, ja monet siniset ihmiset kuolivat. Seurauksena oli paljon orpolapsia, ja erään pommien tuhoaman talon raunioilla istui pieni sininen poika itkemässä isäänsä ja äitiänsä.

Hän istui siinä pitkään ja itki, mutta yhtäkkiä hän lopetti, sillä hän oli itkenyt loppuun kyynelensä eikä niitä ollut enempää. Hän nosti kauluksensa pystyyn, työnsi kädet taskuihinsa ja lähti matkaan. Kun hän näki kiven, hän potkaisi sen pois, ja kun hän näki kukkasen, hän tallasi sen päälle.

Pieni koira tuli poikaa vastaan, katsoi poikaa ja huiskutti hännällään. Sitten se kääntyi ympäri ja kulki pojan vierellä, aivan kuin olisi päättänyt seurata poikaa.

- Mene pois! Sinun täytyy mennä pois. Jos jäät luokseni, minun täytyy rakastaa sinua enkä halua ikänäni enää rakastaa ketään, poika sanoi koiralle.

Koira katsoi poikaa ja huiskutti häntäänsä hauskasti.

Silloin poika löysi kiväärin, joka oli jäänyt kuolleen sotilaan vierelle. Hän nosti kiväärin ja näytti sitä koiralle. - Tällä kiväärillä voisin ampua sinut, hän sanoi vihaisesti. Sitten koira juoksi pois.

- Sinut otan mukaan.. Sinusta tulee hyvä kaverini, poika sanoi kiväärille. Ja hän ampui kiväärillä kuollutta puuta.

Sitten hän löysi eräältä pellolta hylätyn lentoskootterin. Hän istuutui sen sisään ja yritti käynnistää sen. Se toimi.

- Nyt minulla on kivääri ja lentoskootteri. Niistä tulee minun perheeni. Minä olisin saanut koirankin, mutta joku voisi tappaa sen ja sitten minun täytyisi kuolla suruun, sanoi poika.

Poika lensi lentoskootterilla, kunnes hän näki talon, jonka savupiipusta nousi savua.   - Siellä elää joku, sanoi poika. Hän lensi talon ympärillä ja katsoi ikkunoiden läpi. Siellä oli vain vanha nainen, joka laittoi ruokaa.

Poika pysäköi lentoskootterin talon eteen, otti kiväärinsä ja marssi sisään. - Minulla on kivääri! Sinun täytyy antaa minulle jotain syötävää! sanoi poika vanhalle naiselle.

- Antaisinhan minä sinulle muutenkin syötävää. Voit huoleti laittaa kiväärisi pois, sanoi vanha nainen.

- Ei sinun kuulu olla kiltti minulle! Voisin ampua sinut kiväärilläni, sanoi poika vihaisesti.

Niin vanha nainen antoi hänelle syötävää ja hän lensi eteenpäin.

Näin poika nyt eleli. Hän perusti itselleen piilopaikan hylättyyn taloon. Kun hänelle tuli nälkä, hän lensi jonnekin, missä oli ihmisiä, ja pakotti heidät kiväärillään antamaan itselleen jotain syötävää.

Muuten hän lenteli autioiden taistelutantereiden yli ja keräsi aseiden ja kulkuneuvojen osia, jotka olivat jääneet kentille lojumaan. Kaiken hän kuljetti piilopaikkaansa.

- Rakennanpa itselleni jättiläispanssarirobotin! Siitä tulee sata metriä korkea ja satatuhatta tonnia painava, ja ylhäällä päässä tulee olemaan ohjaushyttini. Silloin olen mahtava eikä kukaan mahda minulle mitään, poika sanoi itselleen.

Eräänä päivänä pojan piilopaikan ohi kulki tyttö. Poika meni kiväärinsä kanssa ulos ja sanoi: - Sinun täytyy mennä pois! Voin ampua sinut kiväärilläni!

- Mutta en minä halua sinulta yhtään mitään. Lähdin vain katsomaan, kasvavatko sienet jälleen, tyttö sanoi.

- Sinun täytyy mennä pois. En halua ketään luokseni, poika sanoi.

- Oletkos sitten aivan yksin? kysyi tyttö.

- En, minulla on kivääri ja lentoskootteri, ne ovat perheeni. Ja eräänä päivänä rakennan jättiläispanssarirobotin! sanoi poika.

- Eikö sinulla ole ketään elävää? kysyi tyttö.

- Olisin voinut ottaa koiran. Mutta jos joku olisi tappanut sen, olisin joutunut kuolemaan surusta, poika sanoi.

- Ei minullakaan ole ketään todellista. Mehän voisimme pysytellä yhdessä, tyttö sanoi.

- En halua ketään, joka voidaan ampua kiväärillä!

- Sitten sinun täytyy vain löytää joku, jota mikään kivääri ei voi ampua, sanoi tyttö ja meni pois.

Mutta poika rakensi itselleen jättiläispanssarirobotin ja astui sen sisään. Hän asettui aivan ylös, päähän, sinne, minne hän oli rakentanut ohjaushytin.

Sitten hän lähti matkaan ja ajeli jättiläispanssarirobotillaan läpi maan. Kaikkialla ihmiset huusivat, kun näkivät hänen tulevan, ja kaikki halusivat lähteä pakoon. Mutta jättiläispanssarirobotilta he eivät päässeet pakoon.

Pojalla oli ylhäällä ohjaushytissään mikrofoni, ja kaikki, mitä hän sanoi mikrofoniin, kuului karjuntana jättiläispanssarirobotin suusta. - Onko täällä ketään, jota kivääri ei voi tappaa? karjui robotti. Mutta kaikkialla, minne hän vain saapuikin, juoksivat ihmiset hänen edeltään pakoon, eikä hän koskaan löytänyt ketään, jota kiväärillä ei voisi tappaa.

Eräänä päivänä hän kuitenkin näki ylhäältä ohjaushytistään, että joku ei juossutkaan alhaalla häntä pakoon, vaan jäi seisomaan ja huusi jotain hänelle yläilmoihin, mutta hän oli niin ylhäällä, ettei hän voinut kuulla mitään.

- Ehkäpä siellä on joku, jota ei voi tappaa kiväärillä, poika mietti ja kapusi alas. Mutta alhaalla oli vanha nainen, joka kerran oli tehnyt hänelle ruokaa. -Halusitko sanoa minulle jotain, poika kysyi.

- Kyllä. Olen kuullut jostakusta, jota kivääri ei voi tappaa. Ajattelin, että minun täytyy kertoa siitä sinulle, vastasi nainen.

- Ja kukahan se on, kysyi poika.

- Se on vanha mies, joka asuu kuussa.

- Sittenhän minun täytyy etsiä hänet, sillä en halua ketään, jonka voi tappaa kiväärillä, sanoi poika. Ja hän muutti yhden vivun asetusta ja jättiläispanssarirobotti muuttui jättiläispanssariraketiksi ja lennätti hänet kuuhun.

Ylhäällä kuussa poika joutui etsimään aikansa. Lopulta hän löysi vanhan miehen. Mies istui kaukoputken takana ja katseli alhaalla olevaa sinistä planeettaa.

- Oletko sinä se, jota ei voi tappaa kiväärillä, poika kysyi vanhalta mieheltä.

- Luulenpa hyvinkin olevani, sanoi vanha mies.

- Ja mitä näet kaukoputkellasi?

- Tarkkailen alhaalla planeetalla olevia ihmisiä.

- Voisinkos jäädä luoksesi, kysyi poika.

- Ehkä. Miksi sitten haluat jäädä juuri minun luokseni, kysyi vanha mies.

- Koska en halua jäädä kenenkään sellaisen luo, jonka voi ampua kiväärillä. Kun vanhempani kuolivat, itkin loppuun kaikki kyyneleet, jotka minulla oli. Olisin voinut ottaa koiran, mutta jos joku olisi tappanut sen, olisin kuollut surusta. Olisin saanut jäädä myös vanhan naisen luo, tai pienen tytön seuraan. Mutta heillä ei ollut panssareita suojaamaan kiväärinkuulilta, ja jos joku olisi tappanut heidät, olisin kuollut surusta.

- Hyvä on, voit jäädä luokseni. Minua ei voi kukaan ampua, sillä täällä ei ole kiväärejä, sanoi vanha mies.

- Siinäkö kaikki?

- Siinä kaikki.

- Mutta minä otin kiväärin mukaani.

- Vahinko, sitten et voikaan jäädä luokseni. Kiväärisi voisi ampua minut.

- Sitten minun täytyy taas lähteä.

- Niin.

- Harmi.

- Oletko pahoillasi?

- Olen, olisin mielelläni jäänyt tänne.

- Ehkä voisit heittää kiväärisi menemään?

- Ehkä.

- Ja voisit sittenkin jäädä minun luokseni.

- Ehkä. Mitä sitten tekisin?

- Voisit katsella kaukoputkella. Sitten näkisit, miksi ihmiset tuolla alhaalla käyvät sotia.

- Ja miksi he sitten käyvät sotia?

- Koska he eivät tiedä toisistaan tarpeeksi. Koska heitä on niin paljon ja heidän elämänsä on niin monimutkaista, ettei kukaan tiedä, millaisia seurauksia hänen teoillaan on. Koska he eivät tiedä, mistä se liha tulee, jota he syövät, ja mihin se leipä menee, jonka he leipovat. Koska he eivät tiedä, tehdäänkö heidän löytämästään raudasta kaivureita vai tykinkuulia. Koska he eivät tiedä, onko se liha, jota he syövät, pois joltain toiselta. Jos he näkisivät itsensä täältä ylhäältä, he ymmärtäisivät monia asioita paremmin.

- Sittenhän se täytyisi näyttää heille?

- Ehkä, mutta minä olen liian vanha ja liian väsynyt siihen, sanoi vanha mies.

Niinpä poika pudotti kiväärinsä, ja se putosi maailmankaikkeuden läpi alaspäin, jollekin planeetalle ja siellä se murskaantui.

Mutta poika jäi pitkäksi, pitkäksi aikaa vanhan miehen luokse kuuhun ja katseli kaukoputken läpi ja tarkkaili alhaalla olevia ihmisiä. Ja eräänä päivänä hän ehkä lensi alas ja kertoi heille, mitä he olivat tehneet väärin.
   
 

Tällä sivustolla on rekisteröityneiden käyttäjien itsensä julkaisemaa aineistoa. Jos huomaat epämääräistä aineistoa, ota yhteys ylläpitäjään.