Porkkanaplaneetalla

Please share if you want to help to promote peace!

Eräällä pikkiriikkisellä planeetalla eleli kerran sellaisia, jotka olivat ahkeria, ja toisia, jotka olivat vähemmän ahkeria. Sen lisäksi oli vielä muutamia tosi ahkeria ja joitakin tosi laiskoja. Lyhyesti sanottuna: tilanne oli juuri sellainen kuin kaikkialla muuallakin maailmankaikkeudessa.

Se vain oli erona, että laiskat ja ahkerat heittivät kaiken, mitä he tuottivat - pääasiassa erilaatuisia porkkanoita - yhteen kekoon ja söivät sitten siitä yhdessä. Näinhän ei kaikkialla muualla ole.

Eräänä päivänä kuitenkin ne muutamat tosi ahkerat sanoivat: "Nyt kyllä riittää. Me raadamme ja raadamme ja sitten tulevat kaikki nekin, jotka makaavat aurinkoa ottaen kaiket päivät, ja haluavat syödä meidän porkkanoitamme." Eivätkä he enää heittäneet porkkanoitaan yhteiseen kekoon, vaan pitivät ne kotona ja nakersivat porkkanoita kupunsa täyteen.

Ne jotkut tosi laiskat kohauttivat vain hartioitaan ja söivät edelleen yhteisestä isosta keosta, ja totta kai he söivät enemmän, kuin he toivat kekoon.

Silloin keskiahkerat ja keskilaiskat huomasivat, että nyt kaikki saivatkin vähemmän, sillä tosi ahkerat olivat aina tuoneet erityisen paljon porkkanoita yhteiseen kekoon, enemmän kuin he itse olivat syöneet.

Niinpä keskiahkerat sanoivat: "Sitten mekin haluamme pitää omat porkkanat itsellämme". Eivätkä hekään enää heittäneet mitään isoon kekoon, vaan jokainen teki oman pikkukekonsa kotiin.

Ja keskilaiskat toimivat aivan samalla tavalla. "Eihän meille jää muuta vaihtoehtoa", he sanoivat tosi laiskoille.

Ja nyt kaikilla oli oma porkkanakekonsa mökkinsä edustalla. Jos jonkun alkoi tehdä mieli sellaista porkkanalaatua, jota hänen kasassaan ei esiintynyt, hänen täytyi tiedustella, olisiko joku toinen valmis vaihtamaan hänelle sellaista.

Alkoi edestakaisin marssi, ja töidensä jälkeen ihmiset viettivät tuntikausia vaihtaen porkkanoita keskenään, kunnes jokaisella oli jokaista porkkanalaatua talossaan, niitä laatuja, joita hän tarvitsi tai kuvitteli tarvitsevansa.

"Nämähän ovat aivan uusia tapoja!" tosi laiskat sanoivat toisilleen. Heitä varten ei ollut enää olemassa yhteistä kekoa, josta he olisivat voineet kuokkavieraiden tavoin hakea syötävää itselleen. Tästä eri henkilöt ottivat eri tavoin opikseen. Jotkut totesivat itsekseen: "No selvä juttu, sitten minun täytyy tehdä enemmän töitä." Se ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista, sillä kun entinen laiska tuli pellolle istuttamaan porkkanoita, useimmiten joku sanoi hänelle: "Hei, täällä minä olen aina viljellyt porkkanoita, tämä on minun kasvimaani!"

Toiset laiskat menivät yksinkertaisesti rikkaampien mökeille ja ottivat siellä juuri niistä porkkanakeoista, jotka sattuivat miellyttämään heitä. "Olemme aina ottaneet yhteisistä keoista. Jos nyt kerran on paljon kekoja, silloinhan meillä on paljon yhteisiä kekoja. Me ainakin otamme niistä itsellemme", he sanoivat.

Tästä rikkaammat eivät tietenkään pitäneet, ja jotkut alkoivat rakentaa aitoja porkkanakekojensa ympärille. Pian kaikkien täytyi rakentaa aidat kekojensa ympärille. Sillä mitä useammat pystyttivät aidan kekonsa ympärille, sitä enemmän laiskat, jotka pitivät kiinni vanhoista tavoista, ottivat niistä keoista, jotka olivat ilman aitaa.

Ennen pitkää kaikilla, joilla oli porkkanakeko, oli myös aita keon ympärillä. Nyt heillä oli töiden jälkeen tekemistä, ei pelkästään porkkanoiden vaihdon takia, vaan myös aitojen paikkailun ja parantamisen parissa, ja lisäksi piti vahtia, ettei kukaan kiivennyt aidan yli.

Pian jotkut valittivat: "Ennen tapasimme toisiamme töiden jälkeen isolla porkkanakeolla ja kerroimme vitsejä ja järjestimme pukkihyppelyitä. Nyt istumme töitten jälkeen vain kotona, vahdimme porkkanoitamme ja parantelemme aitojamme. Aamulla olemme kuolemanväsyneitä emmekä pysty enää kunnolla viljelemään porkkanoita. Jotenkin meillä on nyt paljon enemmän tekemistä kuin ennen, mutta ei meillä silti ole enempää porkkanoita."

Toiset ehdottivat, että palattaisiin takaisiin vanhaan systeemiin, jolloin oli iso yhteinen porkkanakeko. "Mieluumminhan ruokimme muutaman tosi laiskan kuokkavieraan kuin kiusaamme itseämme jatkuvasti vaihtamisella ja vahtimisella ja aidan paikkaamisella."

Mutta rikkaimmat sanoivat:" Ei, jos palaamme takaisin entiseen, sehän tarkoittaisi, että sallimme loisimisen. Sitten kaikki haluaisivat vain loisia eikä kukaan enää kasvata porkkanoita ja me kaikki kuolemme nälkään!"

"No, ei sentään", toiset sanoivat. "Useimmista olisi pitkästyttävää maata koko päivä paistattelemassa auringossa. Varmasti vain tosi harvat ovat tosissaan niin laiskoja. Porkkanoiden viljelyhän on todellisuudessa hauskaa."

"Ei", rikkaimmat sanoivat, "porkkanoiden kasvattaminen ei ole hauskaa. Vain porkkanoiden omistaminen on hauskaa. Tehän voitte jakaa porkkananne laiskottelijoiden kanssa, jos haluatte. Me emme ainakaan pura enää aitojamme!"

"Hm", jotkut keskirikkaista sanoivat, " jos tosirikkaat eivät ole mukana tässä, pidämme mekin mieluummin aitamme, eihän meillä ole niin paljon porkkanoita, että jakaisimme ne laiskottelijoiden kanssa."

Ja keskiköyhät sanoivat: "Niinpä niin, jos vain me olemme jakamassa omastamme, silloin kaikilla on liian vähän, emmehän mekään voi olla tässä mukana. Valitettavasti meidän täytyy säilyttää aitamme."

Eikä tällä kertaa muutoksesta tullut mitään. Ja vaikka oikeastaan useimmat tiesivät, että kaikilla oli nyt enemmän töitä, ilman että sen takia olisi ollut enemmän porkkanoita, ei heidän yksinkertaisesti onnistunut palata takaisin entiseen systeemiin.

Sen sijaan tapahtui muita mielenkiintoisia asioita. Jotkut niistä, joilla ei ollut isoja porkkanamaita, menivät rikkaampien luo ja sanoivat: "Kuulkaahan, jos annatte meille joka päivä muutamia porkkanoita, vahdimme teidän porkkanakekojanne."

Ja toiset keksivät seuraavanlaisen tarjouksen: "Jos annatte meille porkkanoita, korjaamme siitä hyvästä teidän aitanne!"

Osa kierteli talosta taloon ja sanoi: "Antakaa meille vähän porkkanoitanne, niin teemme vaihtokauppoja puolestanne, jos samme pitää joka viidennen porkkanan."

Näin elämä jatkui aikansa. Sitten jotkut raapivat päätään ja sanoivat: "Oikeastaan minulla pitäisi olla nyt enemmän aikaa, mutta nyt minun täytyy taas kasvattaa enemmän porkkanoita, jotta pystyn maksamaan aidanpaikkaajalle, yövahdille ja porkkananvaihtajalle."

Taas jotkut ehdottivat entisiin tottumuksiin palaamista ja aitojen purkamista. Mutta, kummallista kyllä, nyt eivät ainoastaan rikkaimmat olleet sitä vastaan, vaan myös köyhimmät: "Aiotteko viedä meiltä työmme?" huusivat aidanpaikkaajat.

"Milläs me sitten elämme?" huusivat yövahdit.

"Pitääkö meidän kuolla nälkään?" huusivat porkkananvaihtajat.

Hm, ja niinpä pidettiin edelleen kiinni uusista tavoista.

Tekijän kommentit